"Aina en minäkään ylitä esteitä yhtä sulavasti ja silloin on loukkaantuminen lähellä. Onneksi Hevosklinikka auttaa ja hoitaa."

- U.L. Eåborg

Loishäätö

Hevosilla on useita erilaisia sisäloisia joita vastaan on erilaisia valmisteita. Eri valmisteiden teho vaihtelee vaikuttavan aineen mukaan. Kaikki matolääkkeet eivät tapa kaikkia loisia, etenkin teho matojen toukkamuotoihin vaihtelee. Matolääkkeen vaikutusaika riippuukin pitkälti siitä, tehoaako aine pelkästään matojen aikuismuotoihin vai sen lisäksi myös nuoruusmuotoihin. Osa madoista on myös kehittänyt vastustuskyvyn matolääkkeitä vastaan.

Loishäädön tarve vaihtelee myös hevosen iän ja olosuhteiden mukaan. Suurimmassa riskissä ovat nuoret ja vanhat hevoset, hevoset joiden elinympäristössä hevoset liikkuvat ja vaihtuvat sekä paikat joissa tarha- ja laiduntilat ovat rajalliset eikä ns. laidunkiertoa voida järjestää. Myös tallit joissa hevosten lukumäärä ja/tai vaihtuvuus on suuri tai paikoissa joissa on paljon varsoja/nuoria hevosia, matopaine on suuri.

Lääkeaineiden lisäksi sisäloistartuntojen ennaltaehkäisyssä on tärkeää huolehtia tarhojen ja laitumien siisteydestä ja lannankorjauksesta sekä pohtia hevosten ryhmittelyä. Talliin tulevat uudet hevoset on syytä madottaa ennen niiden päästämistä tarhoihin/laitumeen.

Sisäloiset altistavat hevosia erilaisille sairauksille, kuten ähkylle ja laihtumiselle. Ähky on hevosilla merkittävin kuolemaan johtava sairaus. Varsoilla ja nuorilla hevosilla saattaa lisäksi esiintyä loisten keuhkokierrosta johtuvaa yskää. Yleiskunnon heikkeneminen matotartunnan takia heikentää hevosen vastustuskykyä myös muille sairauksille.

Madotusohjelmia on erilaisia, voidaan käyttää ns. intervallilääkitystä jolloin annetaan tallin kaikille hevosille loishäätö tietyn ajan välein. Strateginen loishäätö perustuu eri loisten elinkiertoon, myös tässä tavassa lääkitään kaikki tallin hevoset yhtä aikaa. Kolmas tapa on käyttää kohdennettua loishäätöä, jolloin madotuksen tarve määritetään yksilökohtaisesti matojen määrän perusteella. Tapa vaatii ulosteen tutkimisen tietyllä menetelmällä, jossa lasketaan madon munien lukumäärä.

Älä anna muille kotieläimille hevosen matolääkkeitä. Madota hevoset mahdollisimman tarkoin niiden painon mukaan. Painomittanauha on hyvä apuväline. Aliannostelu ei ole suotavaa.

 

Oulun Hevosklinikka suosittelee seuraavaa strategista loishäätöohjelmaa:

Tiineen tamman loishäätö 
Madotus lähellä laskettua aikaa (1-2 vkoa ennen) ivermektiinillä  normaalin aikuisen hevosen madotuksen lisäksi.

Varsan loishäätö
6 vkon iässä ivermektiini
3 kk iässä fenbendatsoli
4 kk iässä ivermektiini
5 kk iässä fenbendatsoli
6 kk iässä ivermektiini + pratsikvanteeli
6 kk jälkeen siirrytään aikuisten ohjelman mukaiseen rokotusohjelmaan

Aikuisen hevosen loishäätö
Helmikuussa moksidektiini
Toukokuussa ivermektiini
Syyskuussa pyranteeliembonaatti
Marraskuussa moksidektiini + pratsikvanteeli

 

 

 

Koodiviidakko powered